Tämän vuoden viimeiselle lähipäivälle ajellessa mietiskelin eilen illalla lukemiani siihen mennessä viimeisimmän postauksen kommentteja ja pakko oli myöntää, ettei tämä blogi ainakaan anna enempää kuin ottaa. Alunperin tarkoitus oli selkeyttää omia ajatuksia, seurata velkojen määrän ja velkamäärän pienenemistä, olla päiväkirjana ja ehkä muistona, jos lapset haluavat tutustua tähän puoleen lapsuudestaan. Jos vielä lisäksi saisi muutaman lukijan, joka voi välillä avata silmiäni sokeille pisteilleni niin mikäs siinä.

Tällä hetkellä tämä blogi on yksi energiasyöppö muiden joukossa sillä erotuksella, että tämän voin pistää yksityiseksi tai jopa salasanasuojatuksi ja kirjoittaa tai olla kirjoittamatta mitään niin pitkään aikaan kuin huvittaa. Jokusen kertaa minulle on suositeltu Kolmiokuudelle-instagramtiliä. Sitä olen muutaman hetken kahlannut ja miettinyt miksi tuon tilin postauksien kommenttikentät ovat lähinnä positiivisia, kannustavia, suorastaan ylistäviä kommentteja ja olen tullut siihen tulokseen, että minä kerron tarinaani samalla, kun elän sitä. Ei draamaa saa oikein aikaiseksi mistään, mikä on tapahtunut jo muutama vuosi sitten, mutta tämä blogi on kuin reality-tvsarja, jonka osanottajat voidaan ruotia somessa (eli täällä) mennen, tullen ja uudestaan. En ole aiemmin ymmärtänyt miksi ihmiset murtuu nettikiusaamisen alla ja ottavat hengen itseltään. Nyt alan ymmärtää. Todennäköisesti jokaisella näistä itsemurhaan päätyneistä on ollut elämää somen ulkopuolellakin, mutta valitettavasti myös tuntemattomien ihmisten bittiavaruuteen laukomat kommentit pääsevät joskus uimaan ihon alle.

Ymmärrän kyllä, että voi olla tylsää seurata vain neljän velan haihtumista savuna ilmaan, mutta tiedättekö mitä? Täällä ei ole pakko olla, ei edes käydä. Jos se, että ostan ylipäätään yhtään mitään ikinä, ahdistaa niin paljon, kuin mitä se näyttää ahdistavan, ei näitä postauksia ole pakko aukaista. Jos se, että nostan opintolainaa 7150€ x4vuotta, kaataa omani, naapurin ja koko Suomen talouden, hypätkää vaikka seuraavaan blogiin (niitä riittää ja kommenttikenttiensä perusteilla niiden kirjoittajat eivät tee ikinä mitään väärin). En jaksa enää kuunnella naputusta tuosta lainasta, enkä jaksa puolustella jokaista ostosta, minkä joudun tähän talouteen tekemään. Jos minulla ei olisi muuta elämää, kuin tämä blogi ja velkojenmaksu, mikäpäs siinä. Olis ainakin hiton paljon helpompaa, kuin tällä hetkellä vaikka asuisin luultavasti jossain perämetikössä teltassa, jotta maksu olisi ollut mahdollisimman nopeaa. Mutta kun sitä muuta elämää on ja varsinkin tällä hetkellä se elämä ottaa tästä pajusta mittaa milloin se taipumisen sijaan saadaan kokonaan katki. Jos voin katkeamisen estää tai edes siirtää sillä, että laitan tämän blogin näkymään vain omille silmilleni, sen teen heti viikonlopun jälkeen.