1. Kuulin jokin aika sitten, että kotivakuutus ei saisi enää olla sidottu lasten vakuutuksiin. Tätä kysyin vakuutusyhtiöstä ja vastaus oli, että kytkös voidaan ottaa pois, jos vaihdan hoitokuluvakuutuksen (jota ei enää edes myydä) terveysvakuutukseen. Kummassakin vakuutuksessa tuntuu olevan puolensa ja puolensa, toinen on tuttu ja turvallinen ja toisesta mulla on sellainen olo, että jos luovun vaihdossa jostain turvasta mikä on entisessä, mutta ei uudessa niin kohta juuri sitä turvaa olisi tarvittu. Oon vatuloinut tätä jo pari viikkoa enkä vieläkään uskalla tehdä päätöstä.

2. Olipa kerran kuolinpesä ja kuolinpesällä asunto-osake, joka on alkuperäisessä kunnossa. Asuntoon oli tehty kuntotarkastus ja raportissa suositellaan kylpyhuoneremonttia, koska noh, alkuperäinen kunto ja pientä kosteutta yhdessä seinässä. Olen yrittänyt kysellä isännöitsijältä, miten tuon kanssa toimitaan, mikä kuuluisi taloyhtiön maksettavaksi jne. Eräällä osakkaista on myös vakuutus, josta pitää kysyä korvaako se mitään tämmöisessä tapauksessa. Ongelma tässä on se, että kenelläkään kuolinpesän osakkaalla ei ole rahaa tuohon remonttiin. Asunnon myynti ei ole toistaiseksi vaihtoehto. Eikä "eikö nyt olisi ollut helpompaa, jos olisi puskurissa miljoona säästössä?" -tyyppiset kommentit hirveästi nyt auta.

Muutaman päivän kerkesin olla koneen ääreltä poissa ja jo oli yhdeksän uutta kommenttia putkahtanut postauksiin. Jokaiselle vastaan kyllä, mutta niitä odotellessa: en tiedä odotatteko te jotain tulikiven katkuista itseruoskintaa jokaisesta ostoksesta, jonka tämän 6 vuoden ja 4 kuukauden aikana olen tehnyt tai tulen tekemään, mutta sellaista ei ole tulossa. Jos olisin halunnut omien lapsieni kasvavan sellaisen jääkaapin äärellä, jossa on valo, vajaa ketsuppipurkki ja puolityhjä margariinirasia, jonka kansi on kauttaaltaan rasvassa, koska sen päälle aina jätettiin rasvainen voiveitsi, olisin heittänyt kaiken alunperinkin ulosottoon. Pudottanut hanskat ja ryöminyt peiton alle. Hankkinut masennusdg:n (olisin yhteen aikaan saanut heittämällä, mutta se on jo toinen tarina), työkyvyttömyyseläkkeen ja ikuisuuspäätöksen toimeentulotukeen. Ja koko ajan kaikesta sanonut lapsille, että ei ole varaa. Toisin kuin minulla, minun lapsillani ei ole ketään muuta, joka ne talvikengät ostaa, jos ei äidillä ole keinoja niitä kustantaa, joten helvetti jäätyy ennen kuin meidän jääkaappi (tai pakastin) on ikinä tyhjä. Tai lapsilla ei ole säänmukaisi vaatteita tai kenkiä. Tai kukaan ei harrasta mitään. Tai lomaillaan omilla huudeilla. Jos loman tarkoitus on rentoutua, ladata akkuja ja päästä edes hetkeksi irti arjesta, se ei tapahdu muutamalla sadalla eurolla, tässä kaupungissa eikä edes tässä maakunnassa, koska joka viikko liikun työn merkeissä samoja katuja, mitä pitkin liikkumalla pitäisi ne työt unohtaa.

Ikinä koskaan minulle ei ole rahasta puhunut kukaan muu kuin netissä olevien blogien kirjoittajat ja kirjahyllyni täytteet. Tätä suota olen rämpinyt nyt 25 vuotta, mutta mitään tarvetta muutokselle ei ole ollut ennen kuin hän, jonka puoleen pystyin aina kääntymään ei enää ollutkaan siinä kunnossa, että olisin enää pystynyt hänen puoleen kääntymään. Jos tässä käy niin, etten ikinä saa talouttani kuntoon ja minun kuolinpesä on velkainen, yhden asian ainakin olen tehnyt edellisiä sukupolvia paremmin: rahasta on puhuttu kotona. Lasten kanssa puhutaan säästämisestä, sijoittamisesta, luetan kirjoja ja katsotaan yhdessä miten osakkeet ja rahastot ovat kasvaneet ja edellytän, että heillä kummallakin on tietyn suuruinen summa säästötilillä aina. Jos minä en pysty tämän parempaan, tehkööt he paremmin. Parhaani olen yrittänyt tehdä, vaikka ei se taida kovin pitkälle kantaa.