Tänne tulee harvemmin enää kirjoiteltua muuta kuin "pakolliset". Tämä ei johdu siitä, ettenkö haluaisi kirjoittaa tai etteikö elämässä tapahtuisi mitään muuta kuin velkojenmaksua. Päinvastoin. Lähinnä koiruus on pitänyt sen verran kiireisenä, että viimeisen puolen vuoden aikana olen kerennyt istua sohvalle tekemään oikeastaan ei mitään järkevää neljä kertaa. Viimeisen pari viikkoa neiti Koiranen on ollut aikalailla sisäsiisti ja vasta nyt tajuan miten äärettömän aikaa vievää on puuhata sisälle tekevän pennun kanssa. Itse asiassa lisäpuuhaa ja mielettömän määrän stressiä toi myös yksi kolmesta kissasta. Kyseinen kissa oli alusta lähtien sitä mieltä, että koira on ehdoton ei. Toivoin, että koiran kasvaessa myös sen järki kasvaisi ja tajuaisi jossain vaiheessa jättää edes kyseisen kissan rauhaan. Ehkä joskus tuo olisi toteutunut, mutta kissa julisti koiralle kolmannen maailmansodan, sähisi, sylki, kynsi ja varsinkin hyökkäili koiran päälle. Joka päivä aamusta iltaan tuota ja lisäksi aika ajoin kivaa Menen piiloon sohvan alle ja sieltä hyökkään koiran päälle -tyyppistä sotajalalla oloa, jonka koira luuli ihan superkivaksi leikiksi vaikka itse pelkäsin kissan kynsivän koiralta silmät päästä. Puoli vuotta tuota jaksoin katsoa ja sitten, kun tyttökin näki yhden pahimmista tappeluista, päätettiin, että kyseinen kissa lähtee joko uuteen kotiin tai piikille.

Helpointa olisi ollut viedä kissa piikille, mutta ajattelin, että luopumisentuskasta huolimatta annetaan sille vielä mahdollisuus moniin hyviin vuosiin ihan omassa kodissa. Laitoin maanantai-iltana ilmotuksen omalle facebook-seinälle. Tiistaina sama ilmotus oli JEYn seinällä. Sain heiltä myös neuvon olla yhteydessä löytöeläintaloon, jos tilanne on akuutti. Aluksi olin sitä mieltä, että olisi viikonlopun vielä kotona, kun koira ja minä poistutaan viikonlopun viettoon, mutta keskiviikkona huomasin pissipaakussa verta hiekkalaatikossa. Tilasin kissalle eläinlääkärin, sain ajan perjantaiksi ja totesi tutkittuaan, että veri on tullut stressistä. Tuon jälkeen soitin löytöeläinkotiin ja lauantaiaamuna vein kissan löytöeläinkotiin. Työntekijä sanoi laittavansa ilmoituksen heti ja että kissat menevät nopeasti ja ilmeisesti näin oli, koska tämän viikon keskiviikkona sivuilla luki, että tällä hetkellä heillä ei ole kotia odottavia kissoja. Toivottavasti hän sai hyvän kodin.

Se, mikä minua jäi hieman kaihertamaan tuossa kissa-jupakassa oli se, mitä kaikkea, suoranaista paskaa, ihmiset kirjoittelivat JEYn ilmoituksen alle. Moni kehoitti olemaan yhteydessä koirakouluttajaan ja tästä puhuinkin eläinlääkärin kanssa. Kuulemma oikea ihminen olisi ollut kissakouluttaja, prosessi olisi ollut pitkä ja vaatinut tiloja eristää koira ja kissa toisistaan. Sellaiseen ei kerrostalokolmiossa ole mahdollisuutta (ainakaan minulla). Moni kirjoitti miten tämä on niin tavallinen tarina, edellinen lemmikki poistuu uuden tieltä ja toivottavasti saa arvoisensa kodin. Jos olisin valmiiksi tiennyt, että joudun yhdestäkään kissasta luopumaan koiran takia, en olisi koiraa ottanut. Lähtökohta on aina se, että lemmikkini on tullut loppuelämän kotiin. Kaksi kertaa olen joutunut lemmikistä luopumaan ja molemmat kerrat olen päätöksen tehnyt lemmikin parasta ajatellen (oma paras olisi ollut pitää eläin, niin ei olisi tarvinnut miettiä ikuista ikävää ja luopumisesta aiheutuvaa syyllisyyttä). Joku heitti, että miksen luovu koirasta, että nuori koira sopeutuu helposti uuteen kotiin. Kuten edellä sanoin, jokainen lemmikki tulee loppuelämän kotiin. Koiran sisarella on todettu perinnöllisiä epämuodostumia, jotka vaativat leikkaushoitoa enkä suoraan sanoen ole täysin varma, etteikö myös meidän pennulla ole jotain samankaltaista ongelmaa, joten en halua siirtää mahdollisesti kalliita operaatioita vaativaa pentua toisen "ongelmaksi". Kissasta voin ainakin sanoa, että uusi koti saa terveen lemmikin. Lisäksi kyseisen koiran kanssa on tavoitteena toimia vapepan puolella etsintäkoirakkona.

Ennen kuin JEY sulki ilmoituksen kommentoinnin, pari ihmistä kerkesi kirjoittaa, että omistaja itse pitäisi lopettaa. Tiedän, nettiin on äärettömän helppo kirjoittaa ihan mitä vaan, mutta jonkun kertaa olen miettinyt olisivatko kirjoittaneet noin jos olisivat tienneet esim. että "lopetus" on ollut ihan validi vaihtoehto 13-vuotiaasta asti? Tai jos olisivat tienneet miten lähellä toteutus oli syksyllä 2019? Ja ei, ei tarvitse soittaa ambulanssia hakemaan jo teini-iästä asti vakavasti masentunutta itsemurhatarkkailuun. Nyt en kerkeä lähteä, on kersat ja elukat ja elämä ja kaikkee, mutta entä jos ei ois? Joku toinen olis voinut oikeasti ottaa ihon alle nuo kehoitukset ja tehdäkin jotain asian eteen.

Kissasta koiraan ja varsinaiseen onnenpotkuun. Kuten edellä mainitsin, koira saattaa olla hieman "valuvikainen". Tätähän en tiennyt, kun punnitsin eläinvakuutuksen hyötyjä ja kustannuksia. Lähinnä silloin mietin voisiko sisälle pissiminen ja suhteeton juominen liittyä jotenkin yhteen vai onko kyseessä käytösongelma. Vakuutuksen otin, lääkärin varasin ja otettiin verikokeita. Ei löytynyt mitään muuta kuin 161 euron lasku, josta vakuutusyhtiö korvasi 63,70 euroa suorakorvauksena. Lääkäri pyyti vielä virtsanäytteen, vastineeksi sain virtsatietulehdusdiagnoosin, lääkekuurin ja lisää laskuja. Pelkkä labranäyte maksoi 39 euroa, josta sain korvausta 27,30€ ja lääkkeille jäi päälle 4 euroa maksettavaa (mies haki ne, joten en tiedä alkuperäistä hintaa). Koira on nyt ollut parisen viikkoa sisäsiisti lukuunottamatta pari kertaa tapahtunutta "ylivuotoa" (ei kyykkää vaan pissaa seisaaltaan tai juostessa ja heti ulospäästyä tekee paljon lisää) ja nyt mielenkiinnolla odotan onko tämä pysyvä tila vai vain välivaihe ja joudutaanko meillä samanlaisiin toimenpiteisiin, kuin sisarensa. Joka tapauksessa vakuutuksen ottaminen taisi olla erittäin hyvä ratkaisu.

Kaikenlaisen huolen ja rahanmenon lomaan on mahtunut mukavakin yllätys. Viime kesän reissun jälkeen on takaraivossa tikittänyt, ettei välttämättä tänä kesänä päästä reissuun. Tosin mie oon ollut koko ajan sitä mieltä, että jonnekin pitää päästä edes jollakin tavalla, mutta pitäisi ratkoa se, millä tuon pakomatkan rahoitan. Talven yli sitä kerkesin pohtia, kunnes verottaja päätti tulla hätiin ja huikkasi veroehdotuksessa, että rahoitus onnistuu veronpalautuksilla. Itsehän olin odottanut mätkyjä, kun olin joutunut myymään useamman rahaston viime vuonna, mutta hitot, en valita yhtään. Paitsi, että tein pari korjausta, joten katotaan nyt vaikuttaako ne mitenkään mihinkään suuntaan. Joka tapauksessa heti varasin heinäkuulle viiden päivän loman Katinkultaan neljälle+koiruudelle. Ihanaa :)