Parisenkymmentä vuotta kerkesin mietiskellä josko taksinkuljettajan ammatti olisi mun juttu. Olisi liikkuva työ, vaihtuvat maisemat, vaihtuvat työajat ja ihmisammatti. Kuitenkin aina tuli jotain, minkä vuoksi tuo tie on jäänyt kokeilematta. Koko tämän työttömyysjakson ajan olen katellut myös taksinkuljettajien hakuilmoituksia ja niissä on varsin hyvin pistänyt silmään "työajat sovittavissa". Nyt ei ole ollut elämää eikä varsinkaan muita töitä edessä, joten päätin katsoa olisiko tämä se minun seuraava ammatti.

Periaatteessa taksinkuljettajan ajolupaa varten tarvitsee vain lääkärintodistuksen ja Ajo Varmalla hyväksytysti suoritetun kokeen. Jos kuitenkin täällä päin haluaa ajella erään alan suurimman toimijan väreissä, on syytä käydä toimijan järjestämä peruskurssi, joka valmentaa hyvin tuohon kokeeseen sekä heidän järjestämä välityskoulutus. Lisäksi lupaa varten tarvitsee valokuvan ja töihin firman logolla varustetut tietynlaiset työvaatteet. En tiedä pitäisikö työnantajan kustantaa työvaatteet, mutta tällä hetkellä ainakin itse nuo halusin maksaa (saanpahan valita mieleiset). Asu on varsin säädelty, mutta minusta tuo on vain hyvä asia, että voi itsekin erottaa siviiliminän työminästä.

Mitä tämmöinen liike sitten maksaa? Rahaa, eikä ihan vähän:

- peruskurssi ja välityskoulutusviikonloppu maksoivat 248€/kpl eli 496 euroa.

- lääkärintodistus 127,40 euroa.

- taksinkuljettajan koe 100 euroa ja korttimaksu 45 euroa.

- logollinen takki ja paita yht. 80 euroa. Hansikkaat x2 21,85€. Housut n. 30€ (olin tilannut jo aiemmin muuten vaan) ja kengät 27€ (jo aiemmin ostetut talvikengät).

Lisäksi ilmeisesti on tapana, että kuljettaja tuo itse oman pohjakassan. No, tietystä syystä tällä hetkellä en ole tuota pystynyt toteuttamaan, joten olemme sopineet, että työnantaja antaa tämän kuun ajan pohjakassan käyttööni.

Oliko se sitten hintansa väärti?

Suoraan sanottuna ei aavistustakaan :D Tykkään ajamisesta ja varsinkin niin nuorella mersulla ajaminen on jopa nautinnollista vaikka siinä samalla penkillä tulee istuttua monta tuntia vuorossaan. Asiakastyöstä tykkään myös ja äärimmäisen hienona asiana pidän sitä, että itse voin päättää milloin töihin menen ja miten pitkän vuoron teen. Ainoa miinus tässä työssä on provikkapalkka ja siitä seuraava taloudellinen epävarmuus ainakin näin alussa, kun en osaa vielä oikein hahmottaa mihin lukemiin edes suunnilleen pitäisi päästä. Taloudellista epävarmuutta lisää myös koronavirus. Kylä alkaa hiljentyä, ihmisiä ei enää liiku niin paljoa kuin esim. viime viikolla. Yritän rauhoitella itseäni sillä, että tulojen mahdollinen lasku kompensoituu verotuksessa ja asumistuessa, ehkä myös soviteltuna päivärahana. Toisaalta tuo provisiopalkka pitää hieman varpaillaan ja motivaatiota yllä (palkkaa ei tule, jos ei töitä tee), mutta liekö tuosta varpaillaanolosta johtuu sisäisen työnarkomaanin herääminen: neljän kuukauden hiljaiselon jälkeen intouduin taas sairaanhoitajankin hommiin ja kävin keikalla toissaviikonloppuna. Vai johtuneeko siitä, että Siun soten keikat siirtyvät Sarastialle 16.3 enkä ole yhtään vakuuttunut siitä, että haluan siirtyä heidän kirjoille. Toisaalta lääkeluvat ovat voimassa vielä pari vuotta, ikävä heittää niitä hukkaan. Pitänee miettiä, mitä teen keikkailun suhteen, mutta sen tiedän, etten enää pidempään sijaisuuteen ole kovin innokas lähtemään. Ainakin seuraavat kymmenen vuotta haluan itse päättää omasta ajankäytöstäni. Hoitoalalle paluuta voin harkita sitten, jos joskus tuntuu, että on ihan sama mitä vuoroja listoissa seisoo.