Ja vei sinne 214 euroa. Vittu oikeesti!

No otin tuosta laskun, mutta luotonantaja on Lindorff, joten ketuttaa jo valmiiks. Siispä joko kopistelen puskurin, uhraan matkakassan tai maksan jollain jo olemassaolevalla luotolla, jos on käyttövaraa. Kaks ensimmäistä vaihtoehtoa ei houkuta ollenkaan, joten...no en tiedä vielä. Mulla on kaks viikkoa aikaa pähkäillä tätä. Ja pitää kattoo tarviiko tuo elukka vielä uutta lääkärikäyntiä...toivottavasti ei.

Työ tökkii. On tökkinyt koko kevään, mutta nyt tökkii jo rankemman puoleisesti. Mie niin haluisin jo jotain muutakin, kuin mummojen kääntämistä ja vessatusta, mutta toisaalta. Missä muualla mie pääsen näin vähällä kuin tuolla? En missään. Normaali ihminen tekee kolmen viikon jakson töitä kuudella vapaalla ja 15 työvuorolla. Mie teen kymmenen työvuoroa eli mulla on melkein enemmän vapaata kuin töitä kolmen viikon jaksossa. Ja tuo suhde vielä vahvistuu, kun jään osittaiselle hoitovapaalle. Nyttenkin oli just seitsemän vapaata. Ei kolmivuorotyössä ole viikon vapaata muuta kuin anottuna lomana, mutta mulla onkin maailman paras osastonhoitaja :) En edes tiedä miks se laittaa mulle noita viikon pituisia vapaita, mutta ihan kiva, että laittaa. Tää kuulostaa tosi laiskan ihmisen kirjotukselta, mutta minkäs teet.

Tämä on ensimmäinen kuukausi, kun pankkilainatkin lyhenevät ja nyt näyttäis siltä, ettei vieläkään tule totaalista vararikkoa. Aikasta hyvin olen siis onnistunut karsimaan kuluja, järkeistämään ruokalaskua ja säästämään bensassa. Ihan hyvä juttu. Lapsilta oon nyt pari kertaa kysynyt onko kaikki hyvin ja onko meillä kaikki mitä tarvitaan. Hetken ovat aina miettineet ja sanoneet sitten, että ei oo, että uusia leluja pitäis saada useammin :D No, jos tuo on ainoa puute niin tämä äiti on onnistunut mahdottomassa :)

Viikonloppuna tein loppuun ensiapupäivystäjän peruskurssin eli nyt pääsen SPRn vermeissä päivystämään tapahtumiin. Eli ilmaiseksi hiimailemaan ihmisten ilmoille. Sitä paitsi tuo päivystäminen tuo omaan työhönkin vähän enemmän sisältöä, kun samaa ammattia voin hyödyntää tässäkin. Musta ois tosi kiva juttu lähteä joskus jonnekin katastrofialueelle auttamaan, mutta niin kauan nuo ipanat on alaikäisiä, se ei taida olla mahdollista. Mutta sitten ehkäpä...

Ulkona paistaa aurinko. Mie oon yrittänyt nyt seitsemän vuoden ajan motivoida itseäni liikkumaan, mutta huonolla menestyksellä. Joko mua väsyttää niin etten jaksa (ja ei, liikunnasta en saa energiaa) tai sitten on migreeni jo valmiiksi. Ja jos ei ole, se varmasti liikunnasta tulee. Tänä talvena keksin joogan ja nyt siihen ois ehkä varaakin, kun epassilla voisin sen maksaa. Pari kertaa olen käyttänyt lapsia tramppasalilla ja siellä on ollut tän talvea aikuisten kuntopompputunti. Tuota arvelin käydä kokeilemassa ensi talvena, jos ei ole ihan älyttömän hintainen (ja jos senkin voisi maksaa epassilla).

Mitäs tässä muuta? Eipä oikeastaan mitään. Elämä on uomissaan, valoa saa taas sen verran, että pää pysyy jotakuinkin kasassa, lapsilla on kaikki hyvin ja sitä myöten minullakin, auto toimii, ruokaa on, kissoilla kaikki mitä pitää olla. Siispä ei valittamista :)