Siitä lähtien, kun sain veroehdotuksen ja alkoi olla jo hajua siitä, minkälainen veronpalautussumma on tulossa, olen kovasti mietiskellyt mitä sillä rahalla teen. Palkkavelan lyhentäminen tai kokonaan pois maksaminen on ollut yksi kovin suosittu vaihtoehto ja niin myös kirjanpitäjän laskujen vauhdittaminen. Kapuloina rattaissa on pienempi pankkilaina, jonka heinäkuussa saisin kuitattua kokonaan veronpalautuksilla pois. Jos tuon tekisin, saisin lapsilisät vihdoinkin muuhun kuin tuon pankkilainan lyhentämiseen eli tässä tilanteessa joko säästöön tai vauhdittamaan muita velkoja pois.

Tähän asti olen kovasti yrittänyt olla nostamatta minkäänlaista velkaa näihin edellämainittuihin velkoihin, joista lyhennän vain pääomaa. Nyt kuitenkin hävisin tämän taistelun, nostin Norwegianin luoton käyttövaran ja kuittasin palkkavelat pois. Oliko se kulujen ja korkojen suhteen järkevä liike? No ei tietenkään. Oliko se omantuntoni ja yöunieni kannalta järkevä liike? Oli. Ehdottomasti. Psykologisesti taas yhden velan häviäminen listasta on iso juttu. Nyt voin myös paremmalla omallatunnolla käyttää tuon veronpalautussumman pankkilainan kuittaamiseen. Ja kyseisen velan hävittämiseen pois listalta. Ihan loistavaa.