Muistatteko ne elokuun kuluseurannassa olleet 7,50 euron maskit? Nyt muistan mitä ne olivat :D

Syyskuun alusta lähtien olen ollut setvimässä erästä jäämistöä jo etukäteen (eli ei ole vielä kuolinpesä kuitenkaan). Tätä ollaan tehty jo nyt, koska lain mukaan voin ja jotta asunnon asukkaalla olisi edes jonkinlaiset edellytykset elää asunnossa ja vaikka laittaa esille omiakin tavaroitaan saati että saisi niille kaappitilaa. Lisäksi ajatuskin siitä, että koko ruljanssi pitäisi tehdä perunkirjoitusaikarajoissa, on alkanut rojun koluamisen keskellä tuntumaan aika mahdottomalta ajatukselta. En ymmärrä miten jotkut setvivät ja tyhjentävät täyteen pakattuja omakotitaloja kolmessa kuukaudessa, kun ei tuo yksi huoneistokaan tunnu tyhjenevän vaikka siellä olen nyt viettänyt monta iltapäivää. Ja tulen vielä viettämään monta monituista iltapäivää.

Toki jonkun verran on löytynyt säilytettäviäkin asioita joko tunnearvon tai rahallisen arvon vuoksi, mutta kyllä tuon projektin aikana on pikku hiljaa valjennut muutama asia:

1. Meistä jää jäljelle pölyä, roskaa, muovikasseja, nenäliinoja, lumppuja, kirjoja, valokuvia ja ehkä jokunen yllätyskin. Aika vähän loppujen lopuksi on ollut sellaista, mitä voisi kirpparille ajatella vievänsä.

2. Pesän tyhjennys on yllättävän ketuttavaa hommaa. Ymmärrän kyllä, miksi asunto on siinä kunnossa kuin se on ja miksi roskaa ja rojua on niinkin paljon, mutta ymmärryksestä huolimatta ketutuskäyrä on joka kerran ja koko ajan huipussaan.

3. Omaan kotiini en säästele mitään mikä ei toimi/millä ei ole jokin selvä käyttötarkoitus. Jonkin verran tunnepitoisia asioita löytyy omasta kodistani tälläkin hetkellä, mutta minimalismi, päätös siitä, että nykyiset huonekalut muuntuvat seuraavan kymmenen vuoden tarpeisiin, kaappien ja laatikoiden läpikäyminen edes kerran vuodessa ja lasten opettaminen samaan karsintaan todennäköisesti ehkäisee kaappien täyttämistä äärimmilleen.

4. Minusta jää todennäköisesti jäljelle pölyä, lumppuja, paljon kirjoja, paljon valokuvia ja valokuvakirjoja, omat päiväkirjat, blu-ray-levyjä (sekä lasten että aikuisten), lasteni leluja, askarteluja yms. tunnepitoisia juttuja ja toivottavasti sijoitusomaisuutta. Sekä tämä blogi :)

Tämä pikku projektin poikanen on kyllä vahvistanut sitä, että kannustan jokaista raivaamaan omat rojunsa jo elinaikanaan. Kuolinpesäsiivous on myös erinomainen matka omien kaappien lisäksi omaan menneisyyteen, jos tuntee tarvetta heittäytyä nostalgiseksi. En sano, että heittäkää KAIKKI pois, ettei jää jälkipolvien vaivaksi mitään, mutta sanon, että karsikaa jo valmiiksi. Eivät perijät tarvitse jokaista pankin nostokuittia tai taloyhtiön kokouskutsua vuodelta kirves ja kuokka. Ne kaikkein henkilökohtaisimmat ja tunnepitoisimmat tavarat voi toki jättää myös jälkipolvien ihasteltavaksi, varsinkin jos haluat heidän oppivan tuntemaan sinut aiempaa paremmin ja kieltämättä näin jälkipolven roolissa on ollut kiva katsella löytyneitä valokuvia ja varsinkin niitä kaapin perukoilta löytyneitä yllätyksiä.