Pikku hiljaa olen alkanut jo miettiä tälle vuodelle hieman uusia juttuja. Tämän vuoden tavoitteita ovat

- parempi varautuminen etukäteen...kaikkeen

- velkojenmaksun vauhdittaminen

- säästöasteen nostaminen

Vuoden vaihteessa kerkesin jo perustaa uuden tilin kaikelle hömpänpömpälle eli vaateostoksille ja omille kampaaja- yms. kauneuskäynneille. Kuitenkin näyttää vaatteita tähän osoitteeseen tulevan vaikka en erikseen ole niihin rahaa budjetoinut, joten voisi olla viisautta säästää noihin ostoksiin jo etukäteen. Ajattelin myös, että raaskin paremmin hoidattaa oman ja penskojen päät, jos rahat tähänkin olisi valmiiksi jemmassa. Toinen uusi, jo perustettu, tili on pelkästään harrastusmaksuille. Vaikka en vielä tämön kevään maksuja kerkeäkään säästää etukäteen, ei olisi yhtään huono juttu, jos vaikka jo ensi syksyn maksut löytyisivät valmiiksi säästettyinä. Varsinkin tyttö keräisi kaikki mahdolliset harrastukset mitä maa päällään kantaa ja pojallekin haluan jonkinlaisen ohjatun harrastuksen syksyllä, kun haluaisi muskarin lopettaa kevääseen. Näistä saadaan kyllä kerääntymään sievoinen summa yllätyskuluja, jos en millään tavalla varaudu niihin etukäteen. Lisäksi nostin joulu- ja hupitilin säästösummaa, tavoitteena pysyä täysin budjetissa ensi jouluna (nythän se ei ihan onnistunut).

Velkojenmaksua haluan ehdottomasti vauhdittaa entisestään, mikä luo aikas mielenkiintoisen haasteen kolmannen tavoitteen saavuttamiselle. Noh, mistä lisää rahaa velkoihin ja säästöön? Taitaa vastaus olla ilmiselvä: turhasta shoppailusta (josta mulle jo kommenteissa huomautettiinkin :D ). Tuo taitaa olla ikuinen kompastuskivi ainakin jossain määrin. Toisaalta, jos edes haluan muistella aikaisempaa menoa shoppailun suhteen tämän hetkinen tilanne on jo todella hyvä jos ei ihan vielä täydellinen.

Muita kujeita... Varman kanssa olen käynyt taas keskustelua kuntoutustuesta. Sain siis marraskuussa uuden B-lausunnon ammatillista kuntoutusta varten. Tosin sain myös joulukuussa jotain vahvempaa kipulääkettä käsiä varten ja tämän kuun alussa sain fysioterapiasta kinesioteipit vasempaan käteen. Teipit toimii ihmeen hyvin ja ajattelin pyytää teippejä sekä oikeaan käteen että selkään. Selälle ei riittänyt enää vanhat tutut kivut vaan lisäsi niihin ihan uuden muodon ja uutta aluetta, joten nyt elän tukivyön kanssa. Hohhoijaa, tämän siitä saa, kun lisääntyy. Työkkäriin lähetin nyt tuon B-lausunnon ja setä langanpäässä oli sitä mieltä, että mulla on ihan selvät rajoitteet nykyiseen työhöni. Kannusti kovasti kuntoutustukea hakemaan ja olemaan kuluttamatta liiton päiviä. Ongelmana on se, etten todellakaan tiedä onko edes se taloushallinto niin mielenkiintoinen juttu, että haluaisin vaihtaa ammattia. Seuraava askel tässä asiassa on ammatinvalintapsykologi.

Käväisin tekemässä joululistat keskussairaalassa ja tykkäsin siitä osastosta todella paljon. Erityisen iloinen olin siitä, että listat olivat sovitun mukaisesti aamuvuorottomia. Osastonhoitaja arveli, että pääsiäisen tienoilla voisi olla seuraavan kerran pätkää ja tokihan itse toivon, että siitä sitten jatkuisi kesäpätkä. Jos aiemmin tuntui, että koko ammatti on taputeltu miun osalta henkisenkin kyllästymisen takia, huomasin taas tuon pätkän aikana, ettei asia ole ollenkaan noin, mikä vain lisää tätä ammatinvaihtotuskaa entisestään.