Tämä olkoon viimeinen viikko tästä kerronnasta. Kuun viimeiset päivät menevät reissussa, joten niitä en aio mitenkään raportoida ennen kuin tehdessäni tiliä reissusta. Mutta siis tämä viikko:

23.7 Iltapalaksi kaurapuuroa voisilmällä. Aamupalaksi isomummin synttäriherkkuja. Töissä taas lohta ja perunamuussia. Isomummin syndelahja:

mummin%20lahja.jpg

24.7 Iltapalaksi kuvassa olevat suklaamousse (toi on IHANAA) ja suklaatuutti. Aamupalaksi mansikkatuutti ja keittelin vielä ennen töihin lähtöä mulle ja lapsille riisipuuron, kun olivat käymässä ja maito oli menossa vanhaksi. Töihin otin evääksi viime viikolta kanankoiven, toisen mozzarellan ja aiemmat persikat.

4%20vko%20ostot.jpg4%20vko.jpg

25.7 iltapalaksi puuro voisilmällä. Aamupalaksi hapankorppuja kananmunalla ja muilla höysteillä. Töihin viimeinen kanankoipi ja viimeinen mozzarella. Töihin kävin lomanaloittajaisia ja ite ajellessa söin jätskin ja töissä lakun.

4%20vko%20lis%C3%A4.jpg

26.7 Aamulla kävin hakemassa pojan repun postista ja samalla tuli ostettua jätskiä (koska uudessa S-marketissa eivät osaa tilata kuin noita mansikkatuuttipaketteja). Tuon fetajuustokolmion söin töistä tullessa. Iltapäivällä banaani ja kaupasta tullessani söin tuon jäätelön (joka ei siis ehtinyt kuvaan tai oisin saanut pillillä juoda paperistaan). Lasten kanssa juhlistettiin tämän perheen viimeisiä tarhapäiviä ja loman alkua ja iltapalaksi meni yksi jauhelipizza ja kinkku-ananaspizza sekä puolikas mutakakku. Vesimelonia iltapalaksi.

4%20vko%20ostot%202.jpg4%20vko%202.jpg

27.7 aamupalaksi ottivat ananaspurkit, minä mikrotin kaurapuuroa voisilmällä ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni pistin kaurapuuroon suolaa. Koska helteet. Päivällä syötiin jätskiä ja kersat vesimelonia. Olivat ukin kanssa ulkoillessa käyneet isän luona, joka sattui sopivasti olemaan grillaamassa, joten ainakin tyttö napsi iskän pihviä. Samoja pihvejä saivat järsiä illasta ja lisäksi keittelin makaronimössöä kaikille. Iltapalan iltapalaksi pisteltiin tytön kanssa loppu mutakakku sileeks ja molemmille vielä vesimelonia.

28.7 aamupalaksi söivät Paulan pikkuvanukkaat, itselleni keittelin kaurapuuron. Päivällä olivat iskän eväillä, kun kävin tankkaamassa. Tuolla reissulla söin yhden Daim minttu -patukan. Iltapäivällä käytiin tädin mökillä grillaamassa eli lapset saivat lenkkiä ja grillattuja vaahtokarkkeja ja itsekin vähän molempia napsin. Illalla keittelin vielä mannapuuron, jota itse ja poikanen syötiin hillolla, tyttö halusi voisilmän. Kumma kyllä ei syöty jätskiä.

29.7 heräsin aamulla taas klo 4, koska oli kello soimassa 6.30 , joten oman ajan kunniaksi söin suklaatuutin. Aamupalaksi otin hapankorppupalasia päällisillä ja päivän olinkin Kirkastusjuhlien eväillä päivystämässä. Lapset söivät aamulla todennäköisesti pikkuvanukkaita ja päivällä mummin eväitä. Iltapäivällä tinttasivat synttäriherkkuja, kuin myös vähän itsekin lapsia hakiessani, joten tämän päivän syömiset oli siinä.