Sitten ois kolmannen viikon vuoro:

16.7 aamupala ja lapsille rieskapalaset (maitoa juovat jokaisella ruualla ja välillä mehua, mutta näitä en ole muistanut merkata), iltapäivällä kävin pienet ostokset tekemässä:

Töihin lähtiessä söin jauhelihapizzan ja töihin otin evääksi jogurtin, ananaspizzan ja edellisen postauksen nektariinit. Ajellessa söin suklaatuutin.

16.7.jpg

17.7 iltapalaksi söin taas jauhelihapizzan ja herättyäni aamupalan ja suklaatuutin. Töihin lähti mukaan ananaspizza ja toinen jogurtti.

18.7 töistä tullessa söin suklaamoussen. Iltamassa aamupalan ja lapsille tein kinkkujuustomunakkaan. Poikanen vielä söi kolme hapankorppua (tuo syö vielä isäsä ja miut vararikkoon :D ). Kaupassakin piti siis tänään käydä ja näiden piti olla tämän viikon pääostokset:

18.7.jpg3vko.jpg

19.7 normaalissa rytmissä taas eli lapsille aamupalaksi rieskat päällisillä ja maitoa, mulle aamupala. Jäätelöä uppoo tähän porukkaan päivän mittaan. Iltapäivällä paistoin kanankoivet, niitä tuhottiin kaks kappaletta ja sekaan hedelmiä. Illalla paistoin vielä keväällä pakastamani lohen ja sen kanssa perunamuussia. Aikasemmin riitti 1/4 osa kalasta, nykyisin nää melkein kahdestaan huitasee puolikkaan fisun kitusiisa.

20.7 aamupalaksi hapankorppupalasia kaikille höysteillä ja lapsille maitoa. Päivällä jotain jäätelönnäköistä ja kaverillaan söivät välipalaa ja munkkia kaikille. Illalla kaks kanankoipea, maitoa ja lisää jätskiä (kyllä, ollaan aika jätskillä käypää porukkaa :D ) Ja ne Tokmannin lahjakorttiostokset sekä illallisen uintireissun herkut:

20.7.jpgj%C3%A4det.jpg

21.7 aamupalaksi lapsille hapankorput ja itse järsin kaurapuuroa voisilmällä. Päivällä kersat siirtyivät iskän eväille ja mamma jäi odottelemaan töihin lähtöä. Isäntä toi tullessaan piirakoita pussillisen, joten niitä söin ennen nukkumaan menoa höysteillä ja samoilla höysteillä ennen töihin lähtöä. Todennäköisesti nappasin myös jätskiä huiviin ennen töitä. Illalla töihin evääksi lohta ja perunamuussia.

22.7 aamupalaksi nappasin loput piirakat päällisillä. Ilalla aamupalaksi muistaakseni taas kaurapuuroa ja tiikerijätskiä. Töihin mukaan taas lohta ja perunamuussia.