Ajattelin näin uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi alkaa kirjoittamaan hieman yksityiskohtaisemmin eli numeropainotteisemmin sekä tuloistani että menoistani. Tehdään tästä hieman kiinnostavampaa :)

Joulukuun palkka tulla tupsahti jo tilille ja oli huimat 3366,60€. Odotettavissa on vielä yrityksestä n. 420€, Arcticin bonuksia n. 60€, elatusmaksut 210€, lapsilisät 296€. Exän lainasta en tiedä, oletan, että on 150€. Siinäpä ois tammikuun tulot. Odottelen vielä, että vakuutus palauttaa tytön korvalääkärilaskun 90 euroa ja työpaikan parkkifirma palautti tänään liikaa perityt 80 euroa.

Hmm, todellakin sairaanhoitaja ylti tuommoisiin tuloihin yövuorojen, viikonloppulisien ja kahden listan lisien sekä todella alhaisen veroprosentin ansiosta. Veroporssa oli siis 9 ja tulevana vuonna, kun laskin tulot 40.000 euron mukaan, 16. Tietysti kollegiaalisuuden vuoksi ei saisi sanoa, että tämä hoitsu ainakin pärjää palkallaan, mutta todellakin pärjään ja jos ei ois tätä velkasuota, jossa tarpoa, pärjäisin vielä äärettömän paljon paremmin. Odotan todellakin sitä aikaa, kun velkojen lyhennysten verran jää säästöön laitettavaksi, koska ei mulla ole mitään tarvetta nostaa elintasoa tavaramäärän kanssa, ennemminkin alan kallistua tässä tavarapaljoudessa ja muoviinhukkumisessa minimalismiin päin. Lasten kanssahan tuo on hieman hankalaa, mutta omia tavaroitani ainakin voin karsia aina, kun alkaa ahdistamaan.

Ja mihinkä ne rahat sitten meni. Noh. Ensimmäinen tonni hyppäsi visa-laskuun. Sain päähäni, etten laita tuota kolmatta, "ylimääräistä",  tuhateurosta makaamaan mihinkään vararahastoon vaan yritän mahdollisimman pian tyhjentää visa-kortin ja käytän sitä sitten uudestaan, jos tulee puskurin tarvetta. Ainakin yritystä on tyhjentää koko visakortti tässä kuussa, mutta todennäköisesti jotain jää tammikuun palkkaan maksettavaa. Tuohon laskuun laitoin myös autonkorvausrahaa 374 euroa eli jäljellä olisi vajaa 600 euroa maksettavaa. Katsotaan pääsenkö tavoitteeseen.

Maksoin myös 171,55€ isän lainan pois, 98,78€ lasten tarhakuvia, 671,20€ vuokran, 51,24€ resurs bankin laskun eli rinkka ja muita erätarvikkeita (aivan turha lasku taas), 24,80€ kirjalasku (siis turha), 22,77€ DNA lasku, 23,95€ Vaukirja, josta vaan en pääse eroon, koska rakastan kirjoja, 50€ Klarna, 21,61€ sähkölasku, 77,03€ HM (eli turha), 41,70€ pääntikkauslasku, 60€ laskutilille Bigbankin laskuun, 340€ koiratilille jemmaan säästömaksuja varten, 25€ joulutilille ja 300 euroa siirsin yrityksen tilille palkkoja ja Varman laskua varten. Tilillä on tällä hetkellä 400€. Joo, tiedän, että luvut eivät täsmää, mutta tottakai sieltä on lähtenyt ruokaostoksia ja kieltämättä käytiin eilen alennusmyynneissä, joiden kokonaisvahinko oli 47,50€ (olipa taas tarveharkinta kohillaan: tytölle talvitakki ja kaksi mekkoa :D ) + pojan synttärilahja 35€ kuukausi etukäteen.

Itse asiassa, jos selviän alennuksista pelkästään tuolla summalla, meni ainakin omasta mielestä melko hyvin. Olen nimittäin jo pari kertaa keskustellut itseni kanssa joko tilaan tulevia lahjoja Hobby Hallin alennuksista vai en. Toistaiseksi en ja tuossa päätöksessä nyt pitäisi pysyä. Sitä paitsi mua on alkanut ahdistaa alennukset, tavara, sähköpostimainosten määrä yms. yms. omatkin kengät jäi ostamatta, kun en jaksa ajatella kaupoille lähtemistä. Ja kieltämättä nyt kiinnostaa säästäminen paljon enemmän kuin kuluttaminen.