Luulin, että tällä viikolla ei tarvitsisi pahemmin pistää senttejä menemään, mutta heti tänään alkoi sellainen rahan kylväminen paikasta toiseen, että ei pahemmasta väliä.

Taisin jo aiemmin kertoa, miten tuo parveke on ketuttanut viimeisen kolmen vuoden ajan. Tänään sain aikaiseksi raivata sieltä roskat pois. Eilen jo mietiskelin paljon halvemmaksi tulisi, jos käyttäisin Tokmannin alennukset ja loisin lapsille mukavan telttailupaikan vaikka alunperin olin ajatellut ihan muuta. Suunnitelmissa oli siis ollut riippumatto+teline ja lattian päällystäminen laatoilla, ehkä myös jonkinlaisen pöydän ostaminen. Tuo ois voinut olla n. 100-200€ kustannuserä, mutta nyt ostin parvekkeelle muovimaton (pitää ostaa vielä toinen) ja kupoliteltan sekä kylmälaukun ja kylmäkallen yht. n. 35€. Ei ollenkaan paha hinta.

Tietty samalla reissulla mukaan tarttui snorkkelisetit n. 20€, joita on ruinattu miulta jo puoli vuotta sekä uima-avut n. 4€, jotta uskallan käyttää uimassa molempia samalla reissulla yksin. Ostin myös tytölle pinkin cruiserin 18€, tämäkin varsin toivottu. Kotona jatkui sama rahantuhlaus: kanteleen laitoin tilaukseen, pakkohan se on olla syksyllä, joten kirpaiskoon nyt ja valitettavasti sorruin ihan täysin turhuuteen: tilasin lisää legoja. Osa toki tulee joululahjoiksi lapsille, mutta kyllä siinä tilauksessa oli ihan omiakin leluja. No joo, otetaan nyt sit vararikko noista.

Hyviä uutisia sen sijaan on se, että Työttömyysvakuutusrahaston 449€ lasku on nyt maksettu ja toisin kuin luulin, ilman lainarahaa. Toki se imaisi kaikki sivutyötulot tältä kuulta, mutta pääasia, että ei tarvinnut kulutusluottoa käyttää, kuten alunperin suunnittelin. Tuon käyttöön on tässä kuussa optio, mutta mahdollisimman pienellä summalla. Siellä on nyt 550€ käyttövaraa (en edes muista milloin ois ollut noin paljon) ja saa ollakin. Muutkin lainanlyhennykset ja maksuohjelmat ovat aikataulussa, joten olen ihan tyytyväinen. Tälle kesälle on vielä jokunen iso juttu maksettavaa, mutta kesäkuun viimeinen päivä tulee ensimmäinen kokonainen palkka ja heinäkuun viimeinen alkaa juosta myös lisien maksut. Eiköhän tästä selvitä ja saada jopa säästöönkin jotain :)