Tämmöisiä neuvoja löysin velatOn-blogista:

1. Listaa kaikki velkasi ylös. 

Tää on nyt tehty. Ihme kyllä, ei ole kertaakaan tehnyt mieli laittaa päätä pensaaseen ja silmiä kiinni. Unohtaa kaikki ja jatkaa elämää niin kuin ennenkin. Ehkäpä siksi, etten missään tapauksessa halua jättää perinnöksi ihan törkeen isoja velkoja (en ole siis vielä kuolemassa, en pitkään aikaan, mutta ikinähän ei voi tietää).

2. Yksinkertainen tulot / menot -taulukko.

Periaatteessa tämäkin on tehty, mutta toisaalta varsinkin menopuoli on hyvin simppeli budjetoida: ensin maksetaan vuokra, sitten kaikki erämaksut, lopuilla syödään ja huvitellaan. Itse asiassa yritin taas sadannen kerran elämäni aikana tehdä budjettia. Lopputulos oli sama kuin muinakin kertoina: miinukselle meni kättelyssä. Mie en ymmärrä tuota yhtään, mutta lisää pohdintaa myöhemmin.

3. Anna itsellesi tietty rahasumma jonka voit käyttää kuten haluat!

No en oikeastaan voi. Ja oikeastaan kaikki tulot menee tähän kategoriaan, koska tällä hetkellä en halua mitään niin paljon, kuin maksaa pois kaikki velat.

4. Lyhennä velkoja enemmän kuin minimin verran!

5. Jokainen ylimääräinen euro tulee suunnata velanmaksuun!

6. Kasvata takaisinmaksukykyäsi snowballingilla.

Kohtia 4., 5. ja 6. teen niin paljon kuin pystyn. Tosin tällä hetkellä näyttää siltä, etten edes pienimpiä velkoja pysty lyhentämään minimiä enempää, koska tvr:n erät ovat noin suuria, mutta todennäköisesti joulun jälkeen voisi olla jotain mahdollisuuksia lyhentää velkoja minimiä enemmän. Ehkä myös lokakuun jälkeen tulevista lomakorvauksista voisin maksaa jotain ekstraa ellei siinä tulla kohtaan 5., josta olen vähän eri mieltä. Tärkeää on myös jättää jotain rahaa ruokaa varten ja mielellään jotain pikku huvitteluakin varten olisi ihan mukavaa. Sitä paitsi nukun paljon paremmin, jos tiedän, että minulla on edes jonkin verran säästöjä, joiden turvin pysyn maksuohjelmissa siirtyessäni työttömyys- ja työ-jaksojen välillä. Snowballingia taidan kokeilla vasta ensi vuoden puolella.

7. Selvitä velkojen yhdistämisen mahdollisuus.

Tätä yritin kovastikin selvittää vielä aikaisemmin tänä keväänä, mutta tässä kävi varsin mielenkiintoisesti: pankkivirkailija, jonka kanssa olimme kartoittamassa tilannettani jäikin yllättäen pois töistä. Hänen tilalleen tullut otti sen asenteen, ettei yrityksen lainaa voi nostaa edes takaisin alkuperäiseen summaansa. Hänen mukaansa lisää lainaa ei tipu senttiäkään.

Ylipäätään en pysty ymmärtämään pankkien asennetta: silloin kun lainaa oikeasti tarvitsisi, sitä ei anneta, mutta annas olla, jos et sitä tarvitse niin silloin sitä oikein tyrkytetään. En jaksa ymmärtää.

8. Estä lisävelkaantuminen

Tätä olen tehnyt jo muutamaan otteeseen. Tekisi mieli ostaa kivoja vaatteita lapsille, mutta en ole ostanut. Yleensä loppukuusta luottokortti on luottorajalla tai jo ylitettykin pelkästään ruokaostoksista, mutta pari viimeistä kuuta en ole käyttänyt sitä ollenkaan. Aiemmin kulutusluottoa olisin nostanut jo takaisin ja maksanut laskuja, mutta nyt siellä on melkein 500€ käyttövaraa ja tuon pidänkin hätävararahastona (ellen sitten käytä säästöjäni). Myöskin Tuohi-luotolla on käyttövaraa eikä näkyvissäkään syytä, miksi sitä nostaisin takaisin käyttöön. Ehkäpä ajatusmaailmassani on tapahtunut jotain muutoksia jo, tai kuluttamisessani. Joka tapauksessa hyvä näin.

9. Jatka oman tilanteesi seuraamista. Ole rehellinen.

Omaa tilannettani aion seurata, kunnes tilanne on kääntynyt 180 astetta ja kaikki tavoitteeni on saavutettu.

10. Tee tavoitteita. Varsinaisia tavoitteita ja välitavoitteita. Juhli saavuttaessasi näitä!

Tavoitteita on tehty, mutta ei varsinaisia välitavoitteita. Ehkäpä ensimmäinen välitavoite voisi olla 60000€ ja siitä sitten juhlat aina -5000€ välein.

11. Sitouta itsesi.

12. Inspiroidu.

13. Ota muutos vastaan.

14. Hyväksy mennyt.

15. Elä muuta kuin velkaisen elämää.

Jos mie en ihan tajua kohtia 11-13 ja 14 on vähän niin, että no mitä muutakaan tässä voi, niin tämän mie tajuan täysin. Kun tää elämä ei oo vain velanmaksua vaikka se paljon päässä pyöriikin. Onneksi on lapset, jotka vie ajatuksia muualle. Arjen pitää pyöriä ja harrastusten, kavereita pitää tavata, samoin sukulaisia, käydä kirjastossa, leikkipuistoissa ja vaikka ja mitä. Kyllä lapset osaa ajatukset harhauttaa ja onhan ne hyvä syy keksiä, miten nautitaan elämästä edes puoli-ilmaiseksi, jos ei kokonaan ilman rahaa.

16. Käytä kertynyttä osaamistasi hyödyksesi.

No tässähän tätä harjoitellaan :) Tiedä vaikka mitä kaikkea tämänkin blogin myötä tulee vastaan :D